Noniin. Onnistuneesti olen kahdesti tuhonnut kirjoittamani. Nyt yritän vielä.

Ylevä oli tavoite bloggaamisesta viikottain. Pian näyttää olevan kuukausi siitä kun viimeksi (ja toistaiseksi ainoan kerran olen kirjoittanut). Ei muuta kuin nokka kohti uusia pettymyksiä. Toivottavasti juna ja mokkula suostuvat yhteistyöhön. Muuten saatan luovuttaa.

Kiireisinä päivinä tuntui jotenkin luontevalta jättää fb-tehtävä väliin. Olen aika aktiivinen (ehkä vähän liiankin) facebookkaaja. Olen usein kutsunut ihmisiä tilaisuuksiin luomalla niistä tapahtuman Facebookkiin. Se on oiva tapa kutsua koolle. Viimeksi kuitenkin synttäriseuroihin väkeä kutstuttuani huomasin viime metreillä ennen juhlia, että niimpä tietenkin, taas, jokunen onneton Facebookiton jäi kutsumatta. Tämä ehkä huomioitava entistä tarkemmin silloin kun puhutaan esim seurakunnan tilaisuuksiin kutsumisesta ja mainonnasta. Vaikka kukapa tässä on sanonut että pelkästää Facebookkiin oltaisiin siirtymässä. Myös erilaisia sivuja ja ryhmiä olen Fb-urani aikana luonut ja toiminut niissä ylläpitäjänä. Usein nämä ovat olleet vapaa-ajan viettoon liittyviä ryhmiä ja yhteisöjä. Joitakin kilpailuja ja kampanjoita on myös mainostettu fb-sivu luomalla. Pidänkin Facebookin mainostus- ja kutsumahdollisuutta mainioina. Ehkä ongelmani on vain juuri se, että en osaa ajatella miten siitä olisi hyötyä juuri työssäni. Toki rehellisyyden nimissä on sanottava ettei vanhustyö työalana ehkä ole aivan sitä otollisinta some tai Facebook soveltamisalaa.

Saapa nähdä. Mitä tässä vielä keksii kun näitä rästejä puran. Onneksi junamatkaa on vielä useampi tunti jäljellä.

Aion tähän loppuun laittaa jo hieman kurkistuksena seuraavaan tehtävään (Vaikka eihän se liian aikaista ole vaan nimenomaan myöhässä sekin jo) linkin maan mainioon You Tube -videoon. Se nimittäin pohtii asiaa, jos Maria ja Joosef olisivat aikanaan käyttäneen Facebookkia. Tässä siis hieman hartautta kaupan päälle Tämä on oivaltavasti hauska ja koskettava video. http://www.youtube.com/watch?v=LbBgyt9D2ow Joulun lisäksi sopinee hyvin myös lähestyvään Marian ilmestyspäivän teemaan. Mutta siitä lisää ensi jaksossa..